Lauma oli turvassa jo lampolassa, kun kellokas karkasi metsään

      Löysi heti maukkaat herkut pensaikossa, ei havainnut sitä paimenet ketkään.

                                    Metsässä aukean takana varjossa, pieni tiuku soitti.

                                     Silloin siellä illan suussa, vaeltajan uteliaisuus voitti.

 

         Riensi kulkija katsomaan luokse varjojen, kuka sitä tiukua helisti?

         Päästyään luokse vehreiden pensaiden, pieni kellokas karkuun jo nelisti!

         Seuraavana aamuna karkuri löytyi, laaksossa nukkui, oli vallannut väsymys.

         Kulkurin kahdesti katsoa täytyi, mikä nyt neuvoksi, oli kysymys?

                                    

        Kesy oli karannut lammas nyt, aikansa harhailtuaan pimeässä yössä.

        Kulkijaa seurasi nöyrästi eksynyt, yhdessä kulkevat kulkurin työssä.

                                    Parhaat ystävät lammas ja kulkuri, kaksin nyt kiertää maata.

         Sai  kulkuri lempinimen, "lampuri"!  -Ei nälkäkään heitä eroamaan saata!