2044071.jpg

                     Käteeni osui vanha vieraskirja. Visakoivu kannet, ensimmäiset sivut silkkiparerista...

Vieraskirja kertoo sodan lopun ajoista, ja suurista uhrauksista. Luen sitä. - Eteeni aukeaa ankea leipäkorttien ja puutteen aika. Ankarat olivat olot sodan viime melskeen.  Tuosta vanhasta kirjasesta käy ilmi kuitenkin, luja usko huomiseen ja parempiin aikoihin. Pitää ihmetellä, mistä nuo ihmiset silloin ammensivat kaiken positiivisuutensa. Ei sorruttu suremaan vastoinkäymisiä, vaan nostettiin pää pystyyn ja korjattiin ryhtiä!   ---   ENTÄS NYT?

                      Ollankos sitä nyt oikein pullamössö kansaa!?

    Pitääkö meidän aina iltaisin juhlimaan ehtiä.

                      Korkean elintason,  -eikö nähdä velttoa ansaa.

    Vieläkö meissä on rohkeutta ja ryhtiä?  

                      Olisiko meistä vielä sotakorvausta maksamaan.

    Raivaamaan korvesta,  -onistuisimmeko uudet pellot.

                       Vieläkö pystyisimme kaiken kurjuuden jaksamaan.

    Osaisimmeko, -vai soisiko heti väsymyksen kellot.

                       Mikä ihme nyt vaivaa elämisen tahtia.

    Onko tallella vielä, -se Suomalainen sisu?

                      Löytyykö meistä vielä, sitä kunnon puhtia.

    Uskon:

                      Ei ole SUOMEN LEIJONA, kesy kisu.

    Pian tiedämme kaikki, jos vaara viell' sapuu.

                      Nousemme jälleen, kuin miehet ennen silloin.

    Saa vartemme uutta voimaa, voittaa vapauden kaipuu. 

                      Uskomme - ei tulet sodan, värjää taivasta illoin.