Tumma tupa varjossa puiden, ikkuna katsoo meren sineen.

    Tumma mies takana sen, vannoo vihan ja koston nimeen.

                                      Laine lempeä rantaan lyö, ja kuiskii puiden latvat.

     Vaan sydäntä viha julma syö, miks' aina muistella jaksat?

                                      Kauan sitten oli se kaikki kurjuus, pitäs' vuosien peittää haavat.

      Mikä riivaaja yhä sun sieluus kulkee, miks' kurjuus ja suru kaavat?

 

                                      Anna viimein pois unohtaa kaikki vanha tuska ja kurjuus!

      Jo surun anna pois uinahtaa, ja ilon asua luonas!

                                      Soita kaikki sun parhaat laulus, jo anna  kuulua naurus.

     Ei  kukaan eloa suruiten tuhlata sais', tämän kauniin pallon -"pauhus".

                                      Mukana kulkea koita niiden toisten, -iloisten nauravien!

     Jos murhe sun mieleesi palaa, se hiljaa pois sulje -salaa.