Hiljainen kaunis aamun hetki
           hentoa valoaan metsälle jakaa.
                 Syksyn ajan kirjava retki,
           alkaa heti kesän takaa.
 
                  Lehdet leijaa kohden maata,
           vaahtera itseään taas riisuu.
                  Ei lehdet kevättä nähdä saata,
           ne mustaksi maaksi riutuu.
 
                  Vaan vanha vaahtera taaskin,
           uusia lehtiä keväällä versoo.
                   Syksyn lehdet vielä maastakin,
           yhä voimaa puulle tarjoo.  
 
                    Sama se lehdelle onko maana;
           metsän alla tuolla tantereella,
                    vai uljaana kasvavana puuna,
           vielä elossa tällä mantereella. 
 
                    Tärkein kaikista on elämän kiertokulku,
           sitä tuo putoava lehti toteuttaa.
                    Maahanhan johtaa aina elämänpolku,
           siinä talvi lehden kiertoa nopeuttaa.