Siftaillaan satamasta satamaan Kolumbiassa. Messissä ruoka ja kahvitaukojen aikana viriää usein keskustelua tempperamenttisistä Kolumbian asukkaista, joiden edustajia on tavattu myös työn merkeissä laivalla. Eräs rento yövartija tuli monelle mieleen. Mies oli niin suuripiirteinen että antoi kokeilla omaa pistoliaan. Skönöt paukuttelivat sillä muutamia laukauksia meren selälle. Kehumiset ja tarjottu tupakka, riittivät tälle miehelle palkaksi aseen lainasta.
               Muistellaan myös erästä toisenlaisen luonteen omannutta miestä, joka oli palkattu alukselle yövahdiksi. Hän seurasi laivan mukana muutamissa lähekkäin sijaitsevissa Kolumbian satamissa. Jose oli kaverin nimi, hän oli erittäin tunnollinen ja vartio parhaansa mukaan laivan turvallisuutta. Josen tehtäviin kuului myös "purrata" miehiä ylös jos sattui jotain yllättävää. Harvoin hän joutui ketään herättämään. Jose sai hommat toimimaan omin avuin. Tämä mies oli kovasti merimiesten  mieleen. Jo siksikin, että poikesi suuresti noista ruumassa tyäskentelevistä maamiehistään. Jose kerttoi aina tauoilla perheestään, joka asui korkealla vuoristossa. Perhe oli hänelle kaikki kaikesta.
                Tuli viimeinen satama Kolumbiassa ja viimeinen yö Josen vartioida. Jose istuskeli iltamyöhäisellä messissä, surullisen näköisenä, kahvikuppiinssa tuijottain. Purtsi pistettiin kertomaan merimiesten terveiset hyvälle vahtimiehelle. Josen tehokkaan toimen takia oli moni mies saanut viettää yönsä rauhassa unia vedellen. Matruusi kertoi mitä yhdessä oli sovittu. Hän esitti toivomuksen, ettei Jose lähtisi laivalta, ennenkuin olisi tavattu aamukahvien merkeissä. 
               Aamulla kaikki kenellä oli mahdollisuus, saapuivat messiin tapaamaan kotiinsa lähtevää Josea. Oli puntaroitu yhdessä, että annettaisiin miehelle eräänlainen hyvänmiehen lisä. Tämä satama oli siis tälläkertaa viimeinen Kolumbiassa. Koko täkki-porukka keräsi kaikki jäljelle jääneet setelit yhdeksi nipuksi ja rahat laitettiin kirjekuoreen. Merimiehille rahat olivat vain turhaa paperia. Ei tiedetty koska palattaisiin näille vesille. Joselle sen sijaan... 
                 Purtsi toimii kielitaitoisena puhemiehenä ja ojentaa rahakuoren Joselle. Tämä kurkistaa yllättyneenä kuoren sisälle, ollen yhtä suurta kysymys merkkiä. Hän selittää jo saaneensa palkkansa kipparilta. Purtsi puhuu tovin. Viimein Kolumbian mies ymmärtää mistä on kysymys. Hänen kohdalleen ei kai ole aikaisemmin sattunut mitään vastaavaa hyvän tahdon elettä. Miehen on vaikea pidätellä kyyneleitä, jotka väkisin meinaavat nousta liikutuksesta kimmeltäviin silmiin. Hän kertoo pystyvänsä elättämään kaikilla saamillaan rahoilla perhettään yli vuoden. Nyt hän pystyisi hankkimaan, joitain kauan toiveissa olleita työkalujakin, saamillaan rahoilla. Jose kiittää kaikkia miehiä kädestä pitäen. Suuri ilo on noussut surumielisyyden tilalle silmiin. Neuvotaan vielä Josea olemaan varovainen rahojen käsittelyssä. Tiedetään ettei ihmishenki ole tässä maassa paljonkaan arvoinen. Jose lupaa pitää matalaa "profiilia" kotimatkallaan. Hän pyytää vielä poosulta neulaa lainaksi, ja ompelee enimmät rahat vaatteidensa kätköihin piiloon.
               Onnellinen mies lähtee laivalta kotimatkalleen vuoristoon. -Monasti tulevan vuoden aikana, palaa hänen mieleensä varmasti, tuo Suomalainen alus miehistöineen!
                                              Loppu.