(Toinen julkaisukerta)                Näin syksyn tultua alkavat muutolinnut taas parveilla. Minun on mahdollista tarkkailla niiden puuhia suoraan ikkunastani käsin. Asun aivan niityn reunassa, myös läheinen metsänreuna on näköpiirissäni. Aina kun joutoaikaa liikenee, katselemista riittää yllin kyllin. Annetaanpa mielikuvituksen lentää hetkinen lintujen mukana niiden puuhia tarkkaillen. Kuvitellaan vielä, että ne osaavat visertää toisiaan ymmärtäen, aivan kuten me ihmisetkin teemme itsemme puhuen ymmärrettäviksi vaihtelevalla menestyksellä! ........ Tarina sujuisi näin:

                                  Metsänreunan touhuja.

               Harakkaherra hyppeli riemastuttavan pirteästi pihan hiekalla. Se hyppäsi aina vuorotellen kummallakin jalalla kaksi joustavaa pomppua, vapaa jalka sojotti hyppyjen ajan suoraan eteenpäin. Sen vaihtotaskeleet olivat erittäin keveitä ja riemu paistoi koko sen olemuksesta. Harakan -varpaat, joita se piirteli pihan hiekkaan, olivat nekin jotenkin iloa kuvaavia. Harakkarouva katselikin moista menoa epäilevän näköisenä ja äityi kysymään: -Mikäs sua oikein vaivaa?

                -Söin tuolta eräältä teevadilta oluella marinoituja etanoita. Ne maistuivat niin hyviltä että mieleni oikein keveni niistä herkuista!

                - Häh, siis mitäh?

                - No juu juu, tämän talon emäntä ottaa etanoita hengiltä oluen voimalla. Etanat ovat niin kovia oluen perään, että juovat itsensä änkyrä- känniin, aina kun sellainen mahdollisuus vain tarjoutuu! Ne suorastaan loppujen lopuksi hukkuvat kaljaan. Siinä ei ole sellaista pitkää alkoholi haittojen kerääntymistä ja tuhoa nähtävissä. Vaan kun ne ryyppäämään ryhtyvät, on se aina laakista hengenlähtö etanalle. Mutta saamarin hyviä ne on nautiskella marinoituina...Aaaaah.

                -Ompas tätillä konstit! älä vain sorru liiaksi nauttimaan noita kyseenalaisia herkkuja! Katsos sinulle voi kehittyä alkoholismi moisista...Harakkarouva siirtyy muistelemaan erään tilhiveijarin elämää:

                -Niin, tällä tilhellä oli tapana vetää kännit pihlajanmarjoista. Pakkasenpuremat pihlajatuotteet olivat sen vakituista herkkua. Talviset ajat se siis heilui aina kännissä puskissa. Tilhi-Tanen lajitoverit ihmettelivät kovasti sen huonoa marjojen sietoa.  Tilhillähän on erikoinen enstyymi veressään, joka tekee niistä immuuneja alkoholin vaikutuksille. Jos vähän kärjistetään voidaan sanoa,  että ne ovat hyvin troppia sietävä lintulaji. Tanen kohdalla oli niin, että hänen suvussaan oli perinnöllinen geenivirhe, joka aiheutti sen ettei kyseistä entsyymiä hänelle, eikä hänen sukulaisilleen kehittynyt lainkaan. Tane kiskoi pusikossa töyhtö vinkkelissä marjoja nokkaansa. Välillä se oli niin maistissa, että roikkui oksistossa pää alaspäin. Oli jopa tapahtunut, sen ollessa oikein "soosissa", että se silloin tällöin tuiskahti puun alle tantereeseen uinailemaaan. Lajitoverit ristivät tilhi-Tanen udelleen tiltti-Taneksi. Eräs arvokkaasti harmaantunut tilhirouva sanoikin ärtynein äänenpainoin: -Juu juoppoja ne on kaikki, koko suku!!

                 Metsän väki katseli aikansa tuon tilttailevan tilhen kommelluksia. Monet naurutkin naurettiin  Tanen kustannuksella. Viimein huomattiin holismin kääntyneen jo sairauden asteelle. Pidettiin kokous läheisen maatalon tv-anteenilla istuen, tullen tulokseen että tilhi-Tane oli ohjattava takaisin raittiuden tielle. Sillä raitishan Tanekin joskus oli ollut, vaikkei kukaan niitä aikoja oikein muistanut. Tuumattiin myös yhdessä, ettei Tane yksin jaksaisi ponnistella pois alkoholi ongelmistaan. Hänelle määrättiin tukilintu. Päätettiin että Tarmo-tikka olisi paras toimeen. Sillä, jos kellä, olisi luonnetta vaikeaan tehtävään. Niin ja myös kokemusta kovista päänsäryistä. Varsinkin keväisin kun se innostui takomaan metallisia lyhtypylväitä reviirinsä rajoja julistaessaan!! Joku oli ehdottanut myös käkeä tehtävään. Ajatus hylättiin yksimielisesti, eihän sopinut että käki olisi esimerkkinä Tanelle , joka itsekkin oli aina välillä aivan käkenä!         ..........Jatkuu ...