Soutaja lipui ja lumpeet kukki,
  iltaan tyyntä järveä sousi.
              Kellui pinnalla vanha uppotukki,
 se juuri äsken siihen nousi.
 
             Muoto suotajan vanhan ja harmaan,
 kuin tukin kauan pohjassa olleen.
             Molempien elämä tasaista varmaan,
 kummankin korvesta tänne tulleen.
 
              Nuorena taipui puu notkea,
 alle metsämiehen ahkeran käden.
              Teki tupaa mies rohkea,
 vierelle järven kirkkaan veden.
 
              Valmiin tuvan vaino rikkoi,
 vaan säästyi miehen perhe.
              Vihollinen hirret järveen paiskoi,
 se oli vieraan viimeinen erhe.
 
               Tuli metsältä mies Suomen,
ampui  monta luotia surman.
               Loppui päivät ei tullut huomen,
-luodit antoi vihollisille varman turman. 
 
               Nyt kohtaavat hirsi ja mies sen veistänyt.
 Jotenkin on varma vanha ukki,
              tuo hirsi harmaa, luodit ja vuodet kestänyt.
- on minun tuvastani tuo vanha tukki!