Kasvot uurteiset katsoivat minua, pinnasta

  tyynen meren.

             En heti piirteitä tuntenut, tuosta kuvajaisesta

   veden.

                 Oli kuva  nuoruusvuosien,  vieläkin

  syömessäin.---

                 Sitten äkkiä itseni tunnistin

  hätkähtäin.---

                 Nyt ymmärsin syyt uurteiden,

  sekä kuluneet kulmat piirteiden.

                 On elämä merkinnyt kasvojain, piirtäen

  viivansa noin.

                 Joka koitos sodan ja rakkauden,

  nuo tuopit jotka join....

             Jätti kasvoihin näihin jälkensä, kuin tulkiten

  karttaa aikain.----

                

               --Jos oikein sieleän nään, -miehen iäkkään.

  Niin mietin, ---mihin onkaan hän elämän,

               tuhlannut tään?--