1854719.jpg

  1.           Siellä takana korkean kivimuurin,

    jälkeen kohtalon iskun,

               huonon elämäntuurin;

    Mies mietteissään nurkassa yksin istuu

              kolkon uloilupihan.

    Mieli on maassa. Jotain kädelle laskeutuu,

              viereen takinhihan.

    Katsoo tuomittu tarkkaan, somaa luojan

              luomaa.

    Värit loistavat perhosen - ja kauneuden,

              huomaa.

  2.         Luotaen vielä ,- viipyy perhonen,

    siinä käden päällä:

             - Me molemmat ollaan vain sen,

    määrätyn ajan täällä.

               Niin se on, tämä elojen

    määrä ja taika.

               Molemille koittaa myös vapautuksen,

    suuren ilon aika! -                          

              Näin mietti tuo kohtalon kolhima,

    tuomion loppupuolla.

              Jo näet lentävän perhon,

    muurin yllä tuolla.

  3.         Siellä pois liitää,

    lepattain ystäni ainoa.

              Miten osasitkaan keventää,

    mun sydämeni painoa.

             - Kun tuomio siten loppui, oli tuokiosta

    yhteisen lohtuhetken.-

              Ranteeseen miehen, tatuoitu perhonen,

    muistoksi menneen tervehdysretken;

             Joka keskelle kurjuutta toivoa antoi,

    Pois yli muurein, osan murheita kantoi.