1. Siellä takana korkean kivimuurin,
jälkeen kohtalon iskun,
huonon elämäntuurin;
Mies mietteissään nurkassa yksin istuu
kolkon uloilupihan.
Mieli on maassa. Jotain kädelle laskeutuu,
viereen takinhihan.
Katsoo tuomittu tarkkaan, somaa luojan
luomaa.
Värit loistavat perhosen - ja kauneuden,
huomaa.
2. Luotaen vielä ,- viipyy perhonen,
siinä käden päällä:
- Me molemmat ollaan vain sen,
määrätyn ajan täällä.
Niin se on, tämä elojen
määrä ja taika.
Molemille koittaa myös vapautuksen,
suuren ilon aika! -
Näin mietti tuo kohtalon kolhima,
tuomion loppupuolla.
Jo näet lentävän perhon,
muurin yllä tuolla.
3. Siellä pois liitää,
lepattain ystäni ainoa.
Miten osasitkaan keventää,
mun sydämeni painoa.
- Kun tuomio siten loppui, oli tuokiosta
yhteisen lohtuhetken.-
Ranteeseen miehen, tatuoitu perhonen,
muistoksi menneen tervehdysretken;
Joka keskelle kurjuutta toivoa antoi,
Pois yli muurein, osan murheita kantoi.
Kommentit