Kyläiltiin paremman puoliskon kanssa sukulaisissa. Useassa paikassa oli perheen miespuolinen jäsen leiponut maittavat kakut, piirat ja pullat kahvipöytään.

                     Usein olen myös lueskellut vuodatus-netin kakkumaakareiden ja sokerileipureiden vedet kielelle herauttavia reseptejä. Myös heidän leipomiensa tuotteiden kuvia olen kaihoten katsellut.

                     Saanhan minäkin aika usein, paremman puoliskon leipomia herkkuja maistella. Kuitenkin iski vastustamaton halu kokeilla, pystyisinkö itse leipomaan jotain herkullista. Siispä tuumasta toimeen.

                      Ajattelin ensin tehdä, ikäänkuin harjoituksen vuoksi, ihan vain ruokaleipää. Hyöhemmin, kokemuksen karttuessa, siirtyisin vaativampiin leivonnaisiin.

                       Jauhot löytyivät helposti läheisen kaupan valikoimasta. Otin sekä sämpylä-, että sekaleipä-jauhoja. Kuivahiivakin löytyi ystävällisen myyjättären avustuksella nopeasti.

                       Kotona keskityin tovin lemppari tuolissani istuskellen ja rohkeutta keräten. Parempi puolisko ei ollut kotona, joten assistenttia toimeen ei löytynyt. -Esiliina eteen ja kaapista iso kulho pöydälle. Jauhoja kulhoon kaataessani iski luovuuden himo. Päätin pistää puolet reseptin määrästä sämpyläjauhoja ja puolet sekaleipäjauhoja. Taikinasta tulisi vain sellainen, yhden kuivahiiva annoksen sisältävän kokoinen. Lueskelin aina välillä jauhopussin kyljestä leipomisohjetta. Näytti kovasti helpolta toteuttaa. Jauhoja sopivasti, kuivahiiva, suolaa ja sokeria. Sekoitusta ja haalea vesi joukkoon. -Kyllä tästä helposti selviää, ajattelin positiivisesti. Onnistuinkin samaan taikinan ainekset kulhoon. Emäntä oli aikaisemmin neuvonut alustamaan taikinan "käsivatkaimella". Kaivoin masinan esiin ja tälläsin sen kulhoon vispilöineen. Käänsin katkaisijaa ja mylly alkoi paiskella taikinan tekelettä. Aluksi homma tuntui tosi helpolle. Alustaminen sujui näin todella mukavasti. Hetkisen päästä taikina jäykistyi melkoisesti. Päätin että oli aika lopettaa alustus toimi. Sammutin pyörittämis liikkeen, ja nykäisin laitteen irti taikinasta. Homma onnistui vain puolittain. Vispilät jäivät pystyyn taikinaan. Käsioasa irtosi niistä jostain syystä. Tuijotin hölmistyneenä taikinaa, jossa sojotti kaksi tappia pystyssä. Jostain syystä mieleeni nousi kuva sarvimiinasta, joka vaarallisena kelluu meressä. Tyynyttelin mieltäni muistelemalla kotitalouskurssia, johon olin nuorukaisena osallistunut.--- Sain vispilät irti pytystä, ja kaavin taikinan niistä veitsellä. -Mitäs nyt pitikään tehdä? Ai juu , pyyheliina pytyn päälle. Taikina saa nousta puoli tuntia.

                     Istuin taas nojatuoliin keskittymään ja ajatuksiani kokoamaan. Kännykkä pirahti soimaan tuttua sävelmää. Parempi puolisko soitti kuulumisia kysellen. Kerroin sarvimiina kokemuksen. Sain tietää että vatkaimeen sai myös vaihdetuksi jonkun sorttiset takinakoukut. Taikinakoukut nimitys, sai mielikuvituksen laukkaamaan villisti. Älysin kuitenkin olla kysymättä mitään taikinan onkimisesta. Sain arvokkaita neuvoja puhelimessa ja koitin omaksua ne nopeasti. Käytin puolituntisen melkein loppuun keskittyen ja huilaten. Otin uunipellin esiin levittäin siihen leivinpaperin. Nyt oli aika kurkistaa pyyhkeen alla muhivaa taikinaa. Nostin pyyhettä ja suuri oli hämmästykseni, kun iso muovikulho oli nyt reunoja myöten täynnä.  Koitin kuumeisesti ratkaista runsaan taikinan pulman....Yhdelle uunipellille se ei mahtuisi millään keinolla...Hyymmm. hyymm...Näytti siltä että taikina yhä edelleen jatkoi paisumistaan. Nyt on toimittava äkkiä. Kallistin keppoa pellin päällä ja lusikalla autoin mielestäni kohtuullisen määrän taikinaa pellille. Otin paistinlastan ja lautasen. Lautaselle kaadoin ruokaöljyä. Pyörittelin lastaa öljyssä  hetken. Öljyisellä lastalla erottelin taikina keosta kaksi erillistä kasaa, jotka sitten lastalla muotoilin leivän mallisiksi. Vehnäjauhoja ripottelin leipomusten päälle. Sen jälkeen jätin ne pyyhkeellä peitettynä taas nousemaan rauhassa. Jäljelläolevan taikinan kaadoin öljyttyyn uunivuokaan. Taputtelin taikinan vuan pohjalle kauniisti, ja pyyhe päälle. Loikkasin nojatuoliin taas miettimään seuraava toimenpidettä...Ai niin , uuni lämpeämään. Säädin uunin lämmön noin 220 asteelle. Vilkuilin hermostuneena pyyhkeitä leipomuksieni päällä. Ne alkoivat pullistella uhkaavasti. -No kai se siitä tasoittuu tuo kohoaminen!- Varttitunnin kuluttua näytti etteivät vuoan reunat riittäisi yhäti kohoavalle taikinalle. Onneksi uunin merkkivalo ilmoitti sammumisellaan vaaditun lämmön saavutetun. Otin pyyhkeen pois vuoan päältä, sieppasin haarukan käteeni, alkaen sillä tappamaan yhäti kohoavaa taikinaa. Taikina laski toimenpiteen ansiosta sen verran, että sain sen vuokineen sijoitettua uunin alatasolle. Poistin myös leipien päällä, uunipellillä olevan pyyhkeen. Huomasin myös leipien nousseen mahtavasti. Sain kuitenkin ne mahtumaan uunin yläosaan. Samalla lähetin niiden perään toivomuksia kypsymisestä.  Uunin luukun suljin huolellisesti, välttäin kolinaa, niinkuin emäntä oli neuvonut. "Jos luukkua paukuttaa liian kovin, tulee leivistä likilaskuisia."

                        Nyt en uskaltanut jättää uunia enään vartioimatta. Mieleeni nousi väkisin kauhukuva uunista, jonka luukun raoista taikina pursuilee ulos...Istuin rahilla uunin edessä ja tuijotin lasiluukun läpi tapahtumia. Yläosassa paistuminen sujui ilmeisesti oikealla tavalla. Alaosassa uunivuoassa taikina nousi yli reunojen. Pelkäsin sen valuvan uuniin. Ilmeisesti tapahtumassa oli mukana enemmän onnea kuin ymmärrystä. Vuoan reunat jäivät mataliksi. Silti taikina pysyi kuosissa, se ei valunut, vaan kypsyi pinnasta. Näin syntyi pintajännite joka pelasti uunin pesulta. Puntaroin mielessäni onnistumisen mahdollisuuksia. Leivän tuoksu levisi huoneeseen antaen lupauksen herkullisesta hetkestä lämpimäisen maistelun parissa. Olin positiivisella mielellä kaikesta huolimatta.... Olinko katsonut kelloa kun pisti leipomukset uuniin?- En tietenkään! No pitää tarkkailla väriä huolellisesti. Pitkällisen tarkkailun ja yläpellillä olevien leipien koputtelun, sekä tutkiskelun jälkeen, otin tuotteet uunista... Ihme ja kumma. Pellillä oli kuin olikin kaksi pinnasta ruskeaa kaunista leipää. Ne olivat tosin hitsautuneet toisiinsa kyljestä kiinni! Muotovalioiksi ei näistä leivistä olisi, mutta mielestäni tulos näin ensikertalaiselle oli tosi hyvä. Uunin alaosassa valmistunut vuokatuote ei onnistunut läheskään yhtä hyvin. Sain sen kankottua irti vuoasta kovan ähellyksen myötä! Paljastuneen käntyn pohja oli kivikova ja aivan musta. Sivut olivat haljakkaan vaaleat. Pyörittelin tekelettä tovin leivinlaudalla ja maistettuani , päätin uhrata alaosan roskiksen henkelle! Yläosan päätin kuitenkin käyttää, se menetteli ainakin näin lämpimäisenä maistellessa.  Päätin kuitenkin etten enään harrastaisi vuokaleipiä tulevaisuudessa! Leipomista aijon kuitenkin harrastaa vastaisuudessakin. Olen tähän loppuun sijoittanut kippaus ja lastalla leipomis reseptin ohjeineen, niinkuin kunnon leipuritkin tekevät:

                     6dl. sämpyläjauhoja. 6dl. sekaleipäjauhoja.  6dl. vettä haalea- n.40astetta. 1ps. kuivahiivaa. 1rkl. sokeria. 1/2rkl. suolaa. 50gr.voita tai 1/2 dl. öljyä. 

                    Jauhot, suola, sokeri ja kuivahiiva kulhoon, sekoita ainekset ja lisää haalea vesi. Alusta vatkaimella johon on viritetty taikina koukut. Lisää rasva alustamisen loppuvaiheessa. Anna nousta noin puoli tuntia. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Muotoile öljytyllä lastalla leiviksi. Nostata noin varttitunti pyyhkeen alla. Paista 220 asteisessa uunissa 20-30minuttia.