Yläkuva: Meeri Pohjankukka.
1. Miksi kumarrat aivan,
oi purteni, aalloille meren.
Mikss' nyökkäät vain
nöyrästi, laineille aavan?
2. Toki toisinaan keulasi ylpeesti
ylös nostat.
Ja aaltoin heitot, ylväästi
vaahdoten kostat.
Myös vauhdilla, pois sateiden,
karkaat tieltä.
Silloin kun puhaltaa pohjoinen,
myrskyten sieltä.
3. Vaan taas kumarrat,
auringolle aamun.
Pian päiville naurat,
vuosilla vartut.
Jo kuulle kumarrat,
ja yölle haamun.
Näät äkkiä rannat,
pian laituriin tartut.
4. Kumpa sen tietäisi,
koska on aika nöyrä olla?
-Jospa vain osattaisi,
tehdä miellä rohkealla,
ylpeyden taika!...
5. Mä mereltä kysyn:
Koska valmis kaikk' aavat
kohtaamaan oisin?
Ulos mailmalle suruitt'
seilata voisin?
6. Vanha meri vastaa:
Et koskaan, et koskaan!
On aina pystyssä
kohtalon sormi!
Ja ainut lohtus' on pimeässä, -
majakan valotorni.
-Tiedä se, ettei ykskään kippar' ilman
Luojan kättä.
voi ylittää täällä koskaan,
pientäkään vettä.
7. Tämän jos aina muistat,
ja ylpeyden mielestät poistat.-
Voi venheesi huoletta kulkea,
määränsä päähän.....
- Kun Luoja viimein päättää
kohtalon kouran sulkea.
Tiedät, -oliko osasi jättää
päivä, -myrskysäähän !
Kommentit