Leimahti takana pilven harmaan,
          kirkas salama valaisi maiseman armaan.
              Sateessa yritti veteraani ontua
           tuttua tietään kohden kotikontua.
 
               Niin lähellä näkyi jo koti,
           vaan paukkuen leimuten luonto soti.
                Vihmoen vettä ankarasti alas,
           pilven  rintama kohdalle palas.
 
                 Viimeiset voimansa pinnisti tarkkaan,
           astui askeleleet portista tarhaan.
                  Rappuja käydessään hän tiesi,
            taiston palkkana koti ja liesi.
 
                   Siellä pirtissä viimein vaimeni pois,
            tyyntyi myrskyn ääni kuin sisällä sois,
                    tuo runolaulu rauhaisin sävelin:
             "Taas pois minä murheistain kävelin!"