Tuolla metsän puiden latvain takkana,
          punertuu jo iltaan taivaanranta.
                   Vasta iltapäivä on, ajan mukana
          uneksii koko talvinen luomakunta.
 
                    Valkeaa utua nousee nyt pellolta,
          se maiseman maalaa mataksi.
                    Hämärtyy, aurinko piiloutuu taivaalta,
          muuttuu valoisuus kaamoksen tuskaksi!
 
                    Tähän hetkeksi jään miettimään
          juoksua ajan ja päivän kulkua.
                    Aatoksein palaa taas ihmettelemään 
           ajan talvisen ankaraa polkua! 
 
                     Hiljaa mielessäin kuitenkin hyräilen
          sitä laulua kesäistä aivan.
                     Haaveissain taas saarellain vierailen,
          olen jälleen ruorissa purjelaivan!