Vaikka sydämeni vuosi verta,
         pois kääntyi hän nauraen vain.
                  Se oli ensimmäinen kerta,
         -liikaa lemmen suruja kun sain.
 
                  Jälkeen kadonneen onnen, - oli musta sydämeni, 
         mutta ilot elämän paransi sen.
                  Se löi riemusta, - taas uudelle neidolleni,
          -jälleen kiihkeästi elämää sykkien.
 
                  Jokaisen menetyksen kipeän myötä,
           osan sydämestä pimeyteen menetin.
                  Uuterasti teki unohdus työtä. 
           -Uutta onnea taaskin odotin.  
 
                  Onko sydämein vanhana täysin musta?
            Kun kaiken kokea sain!
                  Ei ole, -se saa  vieläkin lohdutusta,
            -kauniin sanan kuullessaan vain!