Oppiminen on helppoa jos ottaa käyttöön opettamisessa ihmisen uniajan. Sanovat viisaat ja lukeneet. Vieraan kielen kuulema oppii helposti kun virittää yöksi sängyn viereen nauhurin opettamaan haluttua kieltä. Asiaa ajatellessa herää epäilys, kuinka paljon unessa kuullusta opista voi valveila palauttaa mieleensä? Onhan toisinaan, (aika usein) vaikeaa palauttaa mieleen joku unikin, josta muistaa vain pienen pätkän ihan lopusta.

                                      Esimerkiksi viime viikonloppuna muistin eräästä unesta aamulla vain kummallisen viimeisen repliikin: - Ei nuo kalat meinaa millään oppia tekemään temppuja, joita niille yritän opettaa! Puntaroin unen kulkua hartaasti, sillä minua kiinnosti kovasti tietää mitä siinä oli tapahtunut. Olinko unessa sukelluksissa kalojen kanssa, vai koulutinko niitä pintasukellus laittein varustautuneena? Oliko niiden rata merkitty ahvenheinien sokkeloihin pujotteluradaksi, ja olinko kehittänyt niille joitain hyppäämäällä ylitettäviä esteitä pintaan? Kerroin paremalle puoliskolle uneni loppukaneetista heti kun heräsin. Hän ehdotti: - Kenties olit tehnyt kaloille jonkinlaisen Agility-radan! Mietin ja sanoin kysymyksessä olevan varmaankin enemmän sellaisen Agi-liti-liti radan, tässä tapauksessa. Ei auttanut vaikka puimme asiaa monelta kantilta, ei tullut uni mieleen eikä avautuneet unen salat!

                                      Kuinka sitten voisi muistaa jonkun  vieraalla kielellä nähdyn unen aamulla, sekä palauttaa mieleen kaikki vaikeat vieraskieliset sanat? Ei siis tunnu oikein uskottavalta teoria unessa oppimisesta. -Vai onko niin, että jotkut yksilöt saattavat oppia jopa unessakin asioita, joita toiset eivät opi kunnolla valveillakaan!

                                       Pirskatti, jos osaisin taidon imuroida tietoa unessa. Opettelisin ensin ainakin espanjan kielen, liiketaloutta, liikennelentäjän lupakirjan sekä muutamia muitakin hyödyllisiä taitoja teorian osalta.  Käytännön taidot tulisi kuitenkin opetella hyvin nukutun yön jälkeen aivan valveilla. -Pitää kokeilla joskus unioppimista. Tosin voihan olla, ettei kaikilta onnistu edes nukkuminen, kun "mankka" pauhaa vieressä jotain kuivaa teoriaa tai vierasta kieltä. Mutta yrittänyttä ei laiteta. - Niin että nauhuri pauhaamaan vaan illalla!