Viikinki vihoissaan miekkaansa tarttui,
           Runoilijan sisältään pois hävitti.
                   Miehen kokemukset toimessa karttui,
          - kotona vaimo kärsivällinen odotti.
 
                   Soti sotansa viikinki monet,
           ei runoja, vaan sotaan värväsi.
                    Näki sodassa monet painajaisunet,
          - taistossa synkät mietteet pois sysäsi! 
 
                     Ikävä kovasti kotiin ajoi,
           nyt kirjoitti kaipuustaan runosen.
                     Vaan ensin voitonmaljan joi,
           - vasta sitten työnsi vesille venhosen.
 
                     Yöllä keulassa nukkui runoilija.
            Päivällä peräsimessä hurja viikinki.
                      Keulassa vaahtosi kaipuun kuohuja,
           - venettä keinutti ikävän maininki.
                      
                       Kotirantaan kun saapui pursi,
            astui veneestä runoileva soturi.
                       Matka mieheltä sydämen mursi,
           - turvapaikka oli viimeinkin kotilaituri.