Monet vuodet usvassa kulki
        tuo soturi vieraan maan.
             Tunteet sielunsa sopukkaan sulki,
        ei suostunut onnea kokemaan.
 
             Soitti surun säveltä soturin sielu,
        loi katseen hän alaspäin aina.
             Elonsa oli vain turmion nielu,
        -mietti elo on lyhyt laina. 
 
             Vaan eräänä kauniina aamuna,
        hän heräsi tunteeseen uuteen.
             Näkyi elämä takana haamuna,
        -nyt havahtui -päivän ihanuuteen.
 
             Astui jalkansa taas reippaasti,
        kuin silloin nuorena ennen.
             Kulki hengitys jälleen raikkaasti,
        -kävi rohkeena vanhuutta kohden!