Joskus silloin 1800- luvun aikoina kun laiva lähti ulos merelle, oli oltava kekseliäs jos aikoi saada elintarvikkeet säilymään.  Niinpä usein otettiin mukaan elävää provianttia. Kanat ja siipikarja olivat suhteellisen helppohoitoisia ja niitä oli mukava säilyttää häkeissä. Myös eläviä porsaita ja lampaita käytettiin. Joskin niiden teurastus aiheutti aina ylimääräisen sotkun. Julma oli varmasti näky, kun kokki tai joku verenhimoinen matruusi, heilui puukkoineen teuras- toimessa ja porsaan suolet levisivät lillumaan pitkin kantta.

                                       Suositumpaa pitkillä merimatkoilla olikin ottaa  tynnyreihin tönkkösuolattua sianlihaa ja kapakalaa mukaan. Tuota suolalihaa kapakalaa ja suolaläskiä saivat merimiehet nauttia vuoropäivin. Tämän yksitoikoisen ruokalistan kuultuaan ymmärtää hyvin annos rommi käytännön, joka monissa laivoissa vallitsi. Herneitä saivat merimiehet 1800 -luvun puolen välin aluksilla nauttia perunoiden ja ohraryynien lisäksi tarkoin mitatut ja jaetut viikkoannokset . Samoin oli laita leivän suhteen. Vihanneksia sai harvoin, melkeimpä vain satamassa oltaessa. Voitakin saivat miehet noin 200 grammaa viikossa. Jos sitä ei ollut, se korvattiin noin puolellatoista desilitralla öljyä. Vedestäkin pidettiin tarkkaa lukua pitkillä matkoilla. - Vaikka suola oli mainio säilöntäaine lihalle, niin kananmunat säilyivät kuulema parhaiten sokeriin upotettuna. 

                                      Keripukki oli ikuisena riesana laivaväen keskuudessa, kunnes keksittiin hapankaalin mainiot terveydelliset vaikutukset. Sitruuna oli myös omiaan estämään tuota hampaat tipauttavaa sairautta. Valkosipuli oli mainío mauste ja jokapaikan lääke. Samoin kuin rommi, jota saatiin pahan ilman tullessa, ylimääräinen annos estämään pelkotiloja. 

                                       Nykypäivän merimies saattaisi olla pulassa noilla senaikaisilla annoksilla. Kuitenkin rommin jako hetket olisivat myös nykypäivinä varmasti suosittuja!