Perhoset nuo ja talvinen maa,

ne nukkuvat vielä untaan.

                        Vaan yhäti hiutaleet pudota saa,

ei säästele taivas luntaan.

                        Oi jospa sinäkin ihminen, voisit uinua

talvisen ajan.

                         Kertoa unissas' terveiset taakse utuisten

aikojen rajan.

 

                          Kun kevät viimein koittaa,

sulaa järvet ja routiva maa.

                           Voima lämpöisen auringon voittaa,

lentoon levänneen perhonkin saa.

                           Avaa taimikin kukkansa unestaan

ja antaa janoisen juoda.

                            Niin koittaa aika taas uudestaan,

kaikk' yhdessä elämää luoda.