Kirjoituspöydän laatikkoon kerääntyi tekstejä, joita ei sentään tullut kiikutettua kustantajalle. Päätin avata nämä sivut, jotta olisi joku paikka tekstein muistella  kivoja ja vähemmän mukavia tapahtumia saariston sylissä.

  Henkilöhahmot tarinoissa OVAT TÄYSIN MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA. Mikäli joku näkee jossain hahmossa osan itseään, on se vain merkkinä siitä, että ihmisten kokemukset saaristossa ja elämässä yleensä, ovat samankaltaisia. Toivottavasti viihdytte tapahtumain parissa. t. ilkka.

              Kaikki oikeudet pidätetään: ilkkahannuniemi@gmail.com

                 Miks' soitajan sydämes' asuu kaipuu.

    Miksi laulu ei ilosta soi?

                 Vain koivun larvat tuulessa taipuu.

    Mikä syksyn jo Suomeen toi?

                 Kuinka kauan astua voi,

    mun jalkain,

                 tätä syksyn ankaraa tietä?

    Sinun silmäs katsoi vain,

                sinne ylöspäin........

   -Heitä kaikkia muistain sieltä.-

                Kauan , kauan. Mutta kuitenkin,

   vain tovin tätä kaikkea mietit.....

                Sen pohjoisen taivaalta kertoikin,

    nuo revontulten loistavat liekit!       

   1.          Omisti perhe oliivitarhan, se antoi töitä

    monelle hengelle kylässä Italian.

                Kun uhkasi halla niin valvottiin öitä,

    luki Marian äiti rukousten litanian:

              -Eihän kato meitä pois aja,

    mailman kylmille teille!

               Armias ole lapsilles Luoja,

    siunaa "Herra" maa meille,

               sille anna hallan ja kadon suoja.- 

  2.          -Säästyi pensaat,- vaari vanha riemuitsi.

    -Taas kerran talo tuholta pelastui!-

                 Nuoremmat kypsän sadon talteen korjasi.

    Parhaat oliivit öljyksi puristui.

                 Maria katseli työtä nuorten

    ahkeraa jo aivan.

                 Punastuen muisti illan kaukaisen,

    ja vieraan laivan.

                 Hän muisti myös vaalean miehen,

    silloin niin rakkaan.

                -Sanat surussa sanotut jäähyväisten:

    -Öljyä mukaasi muistoksi pakkaan!- 

  3.             Noin itkien rakkaansa varusti matkaan,

    Maria nuorena neitona.

                  Ei tiennyt mies mitään paluustaan,

     elää  kai pohjoisen poikana.

                  Vaan häntä muistelee vielä Maria, elää

    toisen vaimona ain.

                 -Veljesparvesta niin tummasta, vanhin sinisilmä,

    vaalea on vain.

           ----Vaan oliiviöljyn taas lähetin 

    mä kauas pohjoiseen maahan.

                Siis vaikka armaani mua kaipaiskin,

     hän öljystä lohtua saahan!----    

  1.            On toiset  meistä maan miehiksi suotu,

    heidän kätensä kylvämään viljaa on luotu.

                Moni myöskin metsästä elää,

    puu toimistaan soi ja kirves helää.

  2.           Vaan minut kai luotu on vaahdosta veden,

    ain' korvissain laulaa vain musiikki meren.

                Mua lapsena tuuditti uneen tuulet aavan,

   ja säesti sointuen havina saaren haavan.

  3.          Taas muistoissain astelen kohden rantaa.

    Pian meri taas minulle onnea antaa.

                Illalla purjehdin saaareni poukaman suojaan.

    Ja kiitäen katson ylös kaiken luojaan.   

    1.         Mustana pilvenä linnut tummat,

    lentävät yhtenään.

               Nyt kaartaen jättävät aukeat,

    ne syksyyn lentävät kylmään.

  2.          Vain isku kyyhkyn siiven,

    on iltaan aamusta.

               Kuin loiske keulas' purren,

    on  talveen suvesta.

   3.        Nyt tekevät linnut parviaan,

    yllä niittyjen.

             Ne karkaavat metsän suojaan,

    yli kesannon.-

            Kirjava ruska , hallan

    huuruun liittyen;

            Kertoo meille ankaran

    talven tulon.

  4.       Vain isku kyyhkyn siiven,

    on iltaan aamusta.

            Kuin loiske keulas' purren,

    on talveen suvesta.

  5.      Vaahtera pieni pois riisuu,

    lehtiä niin soreita.

            Sen ydin surusta riutuu,

    on mielessä kesiä koreita.

6.        Vain isku kyyhkyn siiven,

    on iltaan amusta.

            Kuin loiske keulas' purren,

    on talveen suvesta.  

   Kuvat: Meeri Pohjankukka.             

    1.            Soi valittain laulu purteni

    vanttein.

                 Mihin menit kesä, joka loistavin

    värein,

                äsken tulit juuri?

                Joko syksyyn käännyit ylpein

    tuntein?

              - Lyö voimalla meri, julmin

    lainein,

               niin voittamaton suuri! 

  2.          Eilen viell' lempeenä sininen

    ulappa loisti.

               Nyt linnutkin karkaa, lentäen

    etelää kohti.

             - Meitä varoitti yö, silloin loimuten

    revontulet hohti.-

  3.         Talvella suojassa lämpöisen

    pirtin.

              Kun silmäni haaveillen

    suljin.

             Taas lähellä kesäisen,  olin

    portin.

             Matkaani seilaten  purrellain

    kuljin.

          - Muistot jotka mieliin painuu

    rakkaina.

            Ei sielusta haihdu, ne siellä uinuu

     aina.-  

     Tänään putkahti piirongin kätköistä esiin todella vanha muisteluruno.  Se kertoo ajoista jolloin oltiin vielä nuoria, ja saatiin viettää kesät järven rannalla. Runomittakin on sellainen nuoruudesta kertova. 

  1.            Ongella  järvenselän takana oltiin

    tukkinipun päällä.

                Me kaloja kilvan narrattiin

    kauniilla kesäsäällä.

                 Alle nipun veteen katsottiin,

    kuinka ahven väijyi.

                 Ei huomattu taivaan tummia

    pilviä, mustia "häjyi"!

                 Kumpainenkin kaunista päivää

    jatkuvan luuli.

                Vaan vaihtui sää,

    nousi tuuli!

              "Saalis veneeseen, loiki sinäkin

    sinne serkku!"

               Nyt loppui tämä onkijain

    mainio herkku.

  2.          Kurssi tiukasti kohden tyventä

    mökkirantaa.

           --Uskotaan, vene vanha kestää

    ja kantaa.-

              Kun ollaan puolivälissä myrskyävää

    selkää.

              Ei tunnusta kumpikaan että vähän

    pelkää.

              Lähestyy suuri aalto velloen,

     Kuin vuorenjärkäle.

          - "Ponnista kaikki voimasi runnoen,

    souda taistele!"

              Vene aallon voittaa, mutta samalla

    sen kyljet narahtaa!

               Puu  koitokses' laineiden kuin tuskasta

    huutain parahtaa.

  3.          Kun vene aallolta alas putoaa,

    irtoo pohjatappi.

               Päällä vesisuihkun se järveen tuiskahtaa,

    kuin paidan nappi.

              Suihkuaa vesi voimalla reijästä pohjan,

    veneessä savolaismallin.

              Miten enään voimme voittaa hurjan

    aaltoin rallin?

             Mutt' pian keksi ratkaisun pulmaan toinen,

    kass' peukalovarvas!

             Ja oikein hän jäsenen koon tarkalleen

    ihan arvas.

             Taas oli veneessä pitävä pohjatappi.

    -"Ei veisaakkaan meille vielä pappi!"-

   4.        Viellä hetken aallot hurjasti venhoa heittää.

     Tuuli raivoaa, sadepisarat maisemaa peittää.

              Vaan viimein taistossa väsyneet laskevat rantaan.

    Kahahtaa keula kuin huokaisten valkaman santaan.

               Jää vielä ratkaistavaks' turvonneen varpaan pulma.

    Kuin kiinni kasvanut paattiin, on kohtalo julma.

               Ratkes pulma kuitenkin vaseliinin myötä.

    Oltiin voitettu myrsky ja seikkailtu järvenselkää.

             - Enään emme liiaksi suuria aaltoja pelkää!-           

                 Näin kesäisin lähes jokainen perheenpää ryhtyy grillin vieressä esittelemään ruoanvalmistus taitojaan. Menestys on monenlaista. Syntyy herkkuja, sekä myös kivettyneitä merkillisiä mustia lihanpaloja, joita kukaan ei uskalla maistaa. Ranskalainen kokkaustaito on monen Suomi-kokinkin esikuvana, kun he esiliinoin ja kokkihatuin varustautuneina puuhaan ryhtyvät. Tämänkertainen "runonen" olkoon lohdutuksena epäonnistuneille kokeille. Epäonnistuu se aina joskus Ranskan-kokkikin!

     1.          "Vuolaa", sanoi Ranskalais kokki,

    kun kiehahti Suomalainen hernekeitto.

                - Keitos kattoon lensi kuin lokki!-

    Äkäinen oli kattilan kuuma heitto.

                  Sänttäsi karkuun Gallian keittiömestari.

    Voi kurjuus minkälainen oli festari.

                  Poloinen kokki tunsi olevansa heittiö.

  2.            Kokki lupasi myöhemmin, siivoojarouvalle vois',

    maksaa ison summan.

                 Jos puhdistaa ja  kaapia pois,

    yrittäis sotkun kumman.

                 Siivooja vastasi, alkaen päätään raapia:

    "Maksaisin itse melkein mitä vain- kait;

                 Jos kerottais', miten asennon voi laatia,

    josta moisen sotkun aikaan sait!"

   1.           Kun syksyyn jo purjehti tuttu laiva,

    me saarelle saavuttiin takas'.

                  Matka oli pitkä, nyt aalto loiva.

    Perillä meri tyynenä makas.

                  Tuulta oli saatu myrskyksi asti.

   Satanut oli. Myös paistanut päiväs'.

                   Nyt kotiin tuotiin me arvokas lasti.

    2.            Syksyn illassa pimeässä,  muistanut olen,

    opit vanhusten, kauas menneiden noiden.

                   Jotka silloin, lämmössä nuotion kelon.

    Kertoivat tarinat ja todet, kitara soiden.

                    Jo nuoremmat unohti pelon.

     3.            Ystävä hiljaa viereltäin.

    kysyy  syttyes' taivaan valon:

                    "Koska saareen saavuit sinäkin,

    tänne maahan tähtien palon.

                      Niin hetken olkaasi vasten,

    kai kuutamos levätä saanhan?"

    4.               Syksyn illassa pimeässä muistanut olen,

    opit vanhusten kauas menneiden noiden.

                      Jotka silloin lämmössä nuotion kelon.

    Kertoivat tarinat ja todet, kitara soiden.

                      Jo nuoremmat unohti pelon.

                Pauhaa raivoten luonto, lyö voimalla

    meri myrskysäässä.

                 Taistele pursi, lannista sua ei

    hyöky vaahtopäässä.

                 Myrskyn voima vettä ryöppynä

    kannelle heittää.

                 Vene vavahtain vastaa, sen

    aallonharja peittää.

                - Tuuleen mies alustaan

    hurjasti kääntää.-

                 Sylkee meri vaahtona vihansa kuolan.

    Tuntuu huulilla maku karhea suolan.

  2.          -Kääntyy alus viimein piihin suoraan.-

    "Ajoankkuri ulos keulasta heti!"

                 Sitten kun voima sen alusta veti.

    Oli erä taistelun voitettu tämän kerran.

               -Nöyränä polvistui mies lausuen:

    -"Kiitos Herran!"