[ ]
19.08.2008 - 20:51

             

   Kirjoituspöydän laatikkoon kerääntyi tekstejä, joita ei sentään tullut kiikutettua kustantajalle. Päätin avata nämä sivut, jotta olisi joku paikka tekstein muistella  kivoja ja vähemmän mukavia tapahtumia saariston sylissä.

  Henkilöhahmot tarinoissa OVAT TÄYSIN MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA. Mikäli joku näkee jossain hahmossa osan itseään, on se vain merkkinä siitä, että ihmisten kokemukset saaristossa ja elämässä yleensä, ovat samankaltaisia. Toivottavasti viihdytte tapahtumain parissa. t. ilkka.

              Kaikki oikeudet pidätetään: ilkkahannuniemi@gmail.com

 

 

19.08.2008 - 20:50

                 Miks' soitajan sydämes' asuu kaipuu.

    Miksi laulu ei ilosta soi?

                 Vain koivun larvat tuulessa taipuu.

    Mikä syksyn jo Suomeen toi?

                 Kuinka kauan astua voi,

    mun jalkain,

                 tätä syksyn ankaraa tietä?

    Sinun silmäs katsoi vain,

                sinne ylöspäin........

   -Heitä kaikkia muistain sieltä.-

                Kauan , kauan. Mutta kuitenkin,

   vain tovin tätä kaikkea mietit.....

                Sen pohjoisen taivaalta kertoikin,

    nuo revontulten loistavat liekit!       

18.08.2008 - 19:55

   1.          Omisti perhe oliivitarhan, se antoi töitä

    monelle hengelle kylässä Italian.

                Kun uhkasi halla niin valvottiin öitä,

    luki Marian äiti rukousten litanian:

              -Eihän kato meitä pois aja,

    mailman kylmille teille!

               Armias ole lapsilles Luoja,

    siunaa "Herra" maa meille,

               sille anna hallan ja kadon suoja.- 

  2.          -Säästyi pensaat,- vaari vanha riemuitsi.

    -Taas kerran talo tuholta pelastui!-

                 Nuoremmat kypsän sadon talteen korjasi.

    Parhaat oliivit öljyksi puristui.

                 Maria katseli työtä nuorten

    ahkeraa jo aivan.

                 Punastuen muisti illan kaukaisen,

    ja vieraan laivan.

                 Hän muisti myös vaalean miehen,

    silloin niin rakkaan.

                -Sanat surussa sanotut jäähyväisten:

    -Öljyä mukaasi muistoksi pakkaan!- 

  3.             Noin itkien rakkaansa varusti matkaan,

    Maria nuorena neitona.

                  Ei tiennyt mies mitään paluustaan,

     elää  kai pohjoisen poikana.

                  Vaan häntä muistelee vielä Maria, elää

    toisen vaimona ain.

                 -Veljesparvesta niin tummasta, vanhin sinisilmä,

    vaalea on vain.

           ----Vaan oliiviöljyn taas lähetin 

    mä kauas pohjoiseen maahan.

                Siis vaikka armaani mua kaipaiskin,

     hän öljystä lohtua saahan!----    

             

17.08.2008 - 19:42

  1.            On toiset  meistä maan miehiksi suotu,

    heidän kätensä kylvämään viljaa on luotu.

                Moni myöskin metsästä elää,

    puu toimistaan soi ja kirves helää.

  2.           Vaan minut kai luotu on vaahdosta veden,

    ain' korvissain laulaa vain musiikki meren.

                Mua lapsena tuuditti uneen tuulet aavan,

   ja säesti sointuen havina saaren haavan.

  3.          Taas muistoissain astelen kohden rantaa.

    Pian meri taas minulle onnea antaa.

                Illalla purjehdin saaareni poukaman suojaan.

    Ja kiitäen katson ylös kaiken luojaan.   

15.08.2008 - 11:13

    1.         Mustana pilvenä linnut tummat,

    lentävät yhtenään.

               Nyt kaartaen jättävät aukeat,

    ne syksyyn lentävät kylmään.

  2.          Vain isku kyyhkyn siiven,

    on iltaan aamusta.

               Kuin loiske keulas' purren,

    on  talveen suvesta.

   3.        Nyt tekevät linnut parviaan,

    yllä niittyjen.

             Ne karkaavat metsän suojaan,

    yli kesannon.-

            Kirjava ruska , hallan

    huuruun liittyen;

            Kertoo meille ankaran

    talven tulon.

  4.       Vain isku kyyhkyn siiven,

    on iltaan aamusta.

            Kuin loiske keulas' purren,

    on talveen suvesta.

  5.      Vaahtera pieni pois riisuu,

    lehtiä niin soreita.

            Sen ydin surusta riutuu,

    on mielessä kesiä koreita.

6.        Vain isku kyyhkyn siiven,

    on iltaan amusta.

            Kuin loiske keulas' purren,

    on talveen suvesta.  

          

13.08.2008 - 15:22

     

   Kuvat: Meeri Pohjankukka.             

    1.            Soi valittain laulu purteni

    vanttein.

                 Mihin menit kesä, joka loistavin

    värein,

                äsken tulit juuri?

                Joko syksyyn käännyit ylpein

    tuntein?

              - Lyö voimalla meri, julmin

    lainein,

               niin voittamaton suuri! 

  2.          Eilen viell' lempeenä sininen

    ulappa loisti.

               Nyt linnutkin karkaa, lentäen

    etelää kohti.

             - Meitä varoitti yö, silloin loimuten

    revontulet hohti.-

  3.         Talvella suojassa lämpöisen

    pirtin.

              Kun silmäni haaveillen

    suljin.

             Taas lähellä kesäisen,  olin

    portin.

             Matkaani seilaten  purrellain

    kuljin.

          - Muistot jotka mieliin painuu

    rakkaina.

            Ei sielusta haihdu, ne siellä uinuu

     aina.-  

 

10.08.2008 - 13:20

     Tänään putkahti piirongin kätköistä esiin todella vanha muisteluruno.  Se kertoo ajoista jolloin oltiin vielä nuoria, ja saatiin viettää kesät järven rannalla. Runomittakin on sellainen nuoruudesta kertova. 

  1.            Ongella  järvenselän takana oltiin

    tukkinipun päällä.

                Me kaloja kilvan narrattiin

    kauniilla kesäsäällä.

                 Alle nipun veteen katsottiin,

    kuinka ahven väijyi.

                 Ei huomattu taivaan tummia

    pilviä, mustia "häjyi"!

                 Kumpainenkin kaunista päivää

    jatkuvan luuli.

                Vaan vaihtui sää,

    nousi tuuli!

              "Saalis veneeseen, loiki sinäkin

    sinne serkku!"

               Nyt loppui tämä onkijain

    mainio herkku.

  2.          Kurssi tiukasti kohden tyventä

    mökkirantaa.

           --Uskotaan, vene vanha kestää

    ja kantaa.-

              Kun ollaan puolivälissä myrskyävää

    selkää.

              Ei tunnusta kumpikaan että vähän

    pelkää.

              Lähestyy suuri aalto velloen,

     Kuin vuorenjärkäle.

          - "Ponnista kaikki voimasi runnoen,

    souda taistele!"

              Vene aallon voittaa, mutta samalla

    sen kyljet narahtaa!

               Puu  koitokses' laineiden kuin tuskasta

    huutain parahtaa.

  3.          Kun vene aallolta alas putoaa,

    irtoo pohjatappi.

               Päällä vesisuihkun se järveen tuiskahtaa,

    kuin paidan nappi.

              Suihkuaa vesi voimalla reijästä pohjan,

    veneessä savolaismallin.

              Miten enään voimme voittaa hurjan

    aaltoin rallin?

             Mutt' pian keksi ratkaisun pulmaan toinen,

    kass' peukalovarvas!

             Ja oikein hän jäsenen koon tarkalleen

    ihan arvas.

             Taas oli veneessä pitävä pohjatappi.

    -"Ei veisaakkaan meille vielä pappi!"-

   4.        Viellä hetken aallot hurjasti venhoa heittää.

     Tuuli raivoaa, sadepisarat maisemaa peittää.

              Vaan viimein taistossa väsyneet laskevat rantaan.

    Kahahtaa keula kuin huokaisten valkaman santaan.

               Jää vielä ratkaistavaks' turvonneen varpaan pulma.

    Kuin kiinni kasvanut paattiin, on kohtalo julma.

               Ratkes pulma kuitenkin vaseliinin myötä.

    Oltiin voitettu myrsky ja seikkailtu järvenselkää.

             - Enään emme liiaksi suuria aaltoja pelkää!-           

08.08.2008 - 11:57

                 Näin kesäisin lähes jokainen perheenpää ryhtyy grillin vieressä esittelemään ruoanvalmistus taitojaan. Menestys on monenlaista. Syntyy herkkuja, sekä myös kivettyneitä merkillisiä mustia lihanpaloja, joita kukaan ei uskalla maistaa. Ranskalainen kokkaustaito on monen Suomi-kokinkin esikuvana, kun he esiliinoin ja kokkihatuin varustautuneina puuhaan ryhtyvät. Tämänkertainen "runonen" olkoon lohdutuksena epäonnistuneille kokeille. Epäonnistuu se aina joskus Ranskan-kokkikin!

     1.          "Vuolaa", sanoi Ranskalais kokki,

    kun kiehahti Suomalainen hernekeitto.

                - Keitos kattoon lensi kuin lokki!-

    Äkäinen oli kattilan kuuma heitto.

                  Sänttäsi karkuun Gallian keittiömestari.

    Voi kurjuus minkälainen oli festari.

                  Poloinen kokki tunsi olevansa heittiö.

  2.            Kokki lupasi myöhemmin, siivoojarouvalle vois',

    maksaa ison summan.

                 Jos puhdistaa ja  kaapia pois,

    yrittäis sotkun kumman.

                 Siivooja vastasi, alkaen päätään raapia:

    "Maksaisin itse melkein mitä vain- kait;

                 Jos kerottais', miten asennon voi laatia,

    josta moisen sotkun aikaan sait!"

07.08.2008 - 12:25

   1.           Kun syksyyn jo purjehti tuttu laiva,

    me saarelle saavuttiin takas'.

                  Matka oli pitkä, nyt aalto loiva.

    Perillä meri tyynenä makas.

                  Tuulta oli saatu myrskyksi asti.

   Satanut oli. Myös paistanut päiväs'.

                   Nyt kotiin tuotiin me arvokas lasti.

    2.            Syksyn illassa pimeässä,  muistanut olen,

    opit vanhusten, kauas menneiden noiden.

                   Jotka silloin, lämmössä nuotion kelon.

    Kertoivat tarinat ja todet, kitara soiden.

                    Jo nuoremmat unohti pelon.

     3.            Ystävä hiljaa viereltäin.

    kysyy  syttyes' taivaan valon:

                    "Koska saareen saavuit sinäkin,

    tänne maahan tähtien palon.

                      Niin hetken olkaasi vasten,

    kai kuutamos levätä saanhan?"

    4.               Syksyn illassa pimeässä muistanut olen,

    opit vanhusten kauas menneiden noiden.

                      Jotka silloin lämmössä nuotion kelon.

    Kertoivat tarinat ja todet, kitara soiden.

                      Jo nuoremmat unohti pelon.

  

 

05.08.2008 - 13:34

                Pauhaa raivoten luonto, lyö voimalla

    meri myrskysäässä.

                 Taistele pursi, lannista sua ei

    hyöky vaahtopäässä.

                 Myrskyn voima vettä ryöppynä

    kannelle heittää.

                 Vene vavahtain vastaa, sen

    aallonharja peittää.

                - Tuuleen mies alustaan

    hurjasti kääntää.-

                 Sylkee meri vaahtona vihansa kuolan.

    Tuntuu huulilla maku karhea suolan.

  2.          -Kääntyy alus viimein piihin suoraan.-

    "Ajoankkuri ulos keulasta heti!"

                 Sitten kun voima sen alusta veti.

    Oli erä taistelun voitettu tämän kerran.

               -Nöyränä polvistui mies lausuen:

    -"Kiitos Herran!" 

 

Kirjoittaja
( e-mail | www )
Kuvaus
Sisältää vuosien saatossa syntyneitä runoja ja tarinoita.
Kulkijan saappaat

 

Niin kävi kaukana mies Suomen,

vaan ei luopunut saappaista kiertolaisen.

Tarkasti katsoi tyttäret kylien,

tuli taipaleilta, toi tunturista terveisen.

Lauloi ja joi, tanssi saappaissa samoissa,

-kiertolainen-.

Laski koskia, virtaa souti, lepäsi suvannossa,

-mierolainen-.

Viimein saapui suuren meren rantaan,

paikkansa tiesi löytyvän!

Ei heti siitä pienestä tuvasta kankaan,

vaan meren ulapalta kaukaa näkyvän.

Siks' astui nyt purteen kulkijan saapas,

tuns´riemua miehen rinta!

Hän nosti purjetta, ja silloin huomas;

kannatti jaksaa vuosien hinta.

Vene hiljaa lipuu kohti suurta aavaa.

Lyö sydän, ennen niin levoton, rauhassa.

Vaatteet liiat, kulkijan jos painaa,

voi nyt riisua tuulessa lauhassa.

-Saapaat kuluneet, nekin voi laskea lepoon-.

Saa luottaa vain Luojaan ja purjeiden vetoon.

Ja vasta kun vanhuus jo harmaannuttaa,

hän kääntää kohden kotirantaa.

Mies tiesi kun kiinnittyi keulaköysi.

Mitä elolta haki, sen matkoiltaan mereltä löysi.

Ja saapaskin mahtuu viell jalkaan kuin ennen,

- kun kuljettiin tietä kohden rantaa mennen-.

Nyt horjahtaa hieman käynti, se onko merkki periksi antaa?

Ei! Ainahan merimiestä maissa, huimaa jälki  meren ,

vaan jalka kantaa!

Saapaat suuntaa kuin itsestään kohden

sitä rannan tupaa.

Ei kaivata siinä enää neuvoja kulkijan,

ei tahtoa, eikä lupaa!

 

Ylös maasta

Turmion maasta, ylös nousen tuhkasta,

jos vain rahkeeni kestää, sanoi mies.

Katumuksen kuonasta, vanhasta tuskasta,

oli rakennettu  se painava kipujen ies.

Uutta nyt valan luonnetta lujaa.

Teen punahehkuisen malmin ja laulan:

Muotti uusi olkoon teräksen omaa,

karkaisu miehen kuin parhaimman raudan.

-Taipua saa, mutt' ei taittua koskaan.

Ei mies sodan, eikä rauhan.-

Näin sanoi meille isämme aikoinaan.

Ja neuvosta tuosta yritän pitää kiinni.

Mihin tahansa aijon mä kulkeakaan,

luo ajatus ylväs, -ryhtiä,- uusiin askeliini.

 

NIITYN RANTA.

Niityn rannalla unessa näin,

tunsin tuoksun sen kukkien meden.

Sieltä katsoin merelle päin,

tuuli kirjoili pintaa sen veden.

Kuiski kaiska, loiski laine, kuohu

rannan rajaan.

Uneen minut tuudittele pieneen

kesä majaan.

Valo murtaa uuden päivän,

ja mielen pois unen tieltä.

Mutt' ajatuksiin jättää häivän,

sen kuvan unimaasta sieltä.

Kuiski kaisla, loiski laine, kuohu

rannan rajaan.

Uneen minut tuudittele pieneen

kesä majaan.  

Näin unessa rannalla niityn,

sen vierelle rakensin majaa.

Jo pihalla haaveissain viivyn,

Unelmille ei ole rajaa.

TÄHTIÄ, TÄHTIÄ.

Tähdistä taivaalla noista,

osa joka tuikkii ain',

sydämein tahdilla  rauhatonta

rytmiä ne toistaa vain.

Tähdistä toiset kass' valoaan

aina muistaa hohtaa.

Nekö oppaita on, jotka suuntaan 

oikeaan muita johtaa?

-Jos tähtihin verrata voisi 

kaikkien ihmisten sydämiä.-

Osa suurempi meistä olisi

tähtiä välkkyviä.

Ja harvat, harvat kiintotähtiä  

tasaisia varmoja.

Sentään muutamat, jotka kirkkaina

elossa hehkui, tähdenlentoja.

-Meitä ennen eläneitä sieluja, jotka

tuhansin tuikkein hitaasti unhoon vaipuu.

Linnunrata ois' miljoonine tähtineen,

jotka yli taivaan kaaren taipuu.-

 

Saaren kirkko. (Seilin kirkko)

Temppelin käytävä ja ne ikkunan

pienet lasit;

Loi valoa sinistä kirkkolaivaan,

jonka tuonut oli, joku yksinäinen,

sielu takaa elämän meren,

ja yhtymäkohdan taivaan.

Me istuttiin, -hiljaa, hiljaa.

Ja katsottiin -laivaa, laivaa.

Ajatus karkasi kauas.

Jo mietittiin ...

Kuinka Luoja noin leikkas'

viljaa eloin.

Ja jo ennenkuin kypsyi,-korjas!

Sanoimme kaikki kun astuimme

huoneesta Herran;

Kai tulee aika itsellemme,

ymmärtää kerran.

Miksi kauniisti valoon kirkon, loisti

ne värit aivan.

Samalla lohduttain, murhemielen poisti,

muodot sen yksinäisen merimiehen

tekemän purjelaivan.

Laskuri
Laskuri