http://ilkkajuhan.vuodatus.net                                                                                                     Kirjoituspöydän laatikkoon kerääntyi tekstejä, joita ei sentään tullut kiikutettua kustantajalle. Päätin avata nämä sivut, jotta olisi joku paikka tekstein muistella  kivoja ja vähemmän mukavia tapahtumia saariston sylissä.

  Henkilöhahmot tarinoissa OVAT TÄYSIN MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA. Mikäli joku näkee jossain hahmossa osan itseään, on se vain merkkinä siitä, että ihmisten kokemukset saaristossa ja elämässä yleensä, ovat samankaltaisia. Toivottavasti viihdytte tapahtumain parissa. t. ilkka.

              Kaikki oikeudet pidätetään: ilkkahannuniemi@gmail.com

Veneen vieressä , lähellä pohjaa, ui iso lahna. Se herättää vaistot kalastajan. -"Hellepäivä, ei kala syö!" Sanoo vanha kansa. Pakko on kuitenkin kokeilla. Mato koukkuun ja pyytämään. Kirkkaassa vedessä nähdään, kuinka kala nappaa madon koukkuineen. -Se otti , se otti! Kiini on! Lahna taistelee hetken kovasti pyristellen. Vapa taipuu lengolle ja siima piirtää veteen viivaa. Sitten kala alkaa väsyä, se antaa jo melkein periksi. Vielä yksi epätoivoinen yritys pois haavista. Mutta pyytäjä voittaa. Hetki kalaa katsellaan, se valokuvataan. Ihmetellään miksi se ongittiin, sillä veneesähän on ruokaa muutenkin yllin kyllin. Kala on kaunis, terve ja elämänhaluinen. -Päästetään se vapaaksi! --Pyrstön heilahdus hyvästeiksi ja se katoaa veneen alle turvaan. Parin tunnin päästä, saaresta lähdön aikaan, lahna ui taas näkyville. Ihmetellään tuliko se kiittämään vapaudestaan!? Varmastikkaan se ei tiedä, kuinka lähellä paistinpannua se kävi! Nyt tiedetään, miltä niistä "oikeista urheilu- kalastajista" tuntuu, kun he kalan vapauttavat valokuvauksen jälkeen!

                      Purtemme pieni on, vaan ketterä aivan.

   -Näen kaukana suuren valkean laivan.-

                      Näin leikkien pursi laineilla tanssii,

   vaikk' aalto korkeakin lyö.

                     - Korppua vettä ja suolakalaa, -no kaks' snapsii.-

   Meri leikkien lomapäiviä syö. 

                       Tummat siivet merilokin , yllä purren liitää.

   Kilpaa kanssa linnun, veneemme taas kiitää.

                       Soi siis tuuli touveissa,

   soi lujaa!

                       Lyö laine laitaan veneemme,

   sitä vaahtovana ajaa.

                   No, niinhän siinä kävi kun vähän tuumattiinkin. Kylmä tuli Juhannus kelistä. Kanssa veneilijät ja naapurit nauttivat "sisäisiä villapaitoja" ahkerasti, saadakseen lämmön pysymään nutun sisäpuolella. 

                   Oltiin jo torstaina saaressa, joka oli valittu Juhannuksen vietto paikaksi. Eka yö oli suorastaan hyytävän kylmä. Eikä lämmityslaite suostunut toimimaan. Lämpömittari huiteli jossain kolmen ja viiden asteen kieppeillä. Aamu kuumine juomineen ja aamupaoineen, tuli onneksi lähes unettoman kieriskellyn ja levottomien pienten unijaksojen jälkeen viimein -pelastajana . Päivä sujui rattoisasti naapuriveneilijöiden kanssa keskustellessa ja askareita toimittaen, eikä ollut kylmäkään kun piti liikettä yllä. Sadekuuroja tulla ropisteli aina silloin tällöin, niin yöllä kuin päivälläkin. Juhannus aatto oli kelien puolesta saaressa aika ankea. Perinteinen aatton Grillausjuhlakin vietettiin veneen sisätiloissa. Allekirjoittanut yritti kehitellä päässään jotain keksintöä, turvatakseen seuraavan yön nukkumisen lämpöisemmissä oloissa. Aivot jauhoivat saman pulan kimpussa koko päivän, ja kun ilta koitti, oli suunnitelma valmis. Kaivoin myrskyfokan keulapiikistä esiin. Siitä viritin koijani päälle pienen laavun, jonka yläpäässä oli vain pieni henkitysaukko. Avopuoliso on sen verran kuumaverinen, ettei suostunut samanlaiseen telttaan nukkumaan, vaan pärjäsi kahdella makuusäkillä näissä arktisissa oloissa. Minä puolestani onnittelin itseäni laavussani, sinne muodostui äkkiä oma suljettu ilmastonsa, joka oli kesäisen lämmin. Uni maistui todella hyvin edellisen yön nukkumattomuudesta johtuen. Juhannuspäivään nousin virkeänä ja hyvin levänneenä. Ilmakin alkoi osoittaa jo paranemisen merkkejä, joten tulihan tästä kuitenkin ihan mukava Juhannus rupeama kaikesta huolimatta. Sunnuntai korvasi kaikki kärsityt kelit kauniilla auringon paisteellaan. Tuli sellainen kesäinen tunne, -selittämätön  nyt se kesä alkaa, -tieto kulki aivoihin kesäisten tuoksujen myötä. --Niimpä taisi tosiaan alkaakin!!

                  Pitäs lähteä Juhannuksen viettoon, jos suinkin tarkenee. 

Vesille pitäs mennä, paatilla saareen. Rupesin jo eilen miettimään sitä vaatetuspuolta. Soittelin  ulkoiluliikeisiin ja kyselin fliise väliasuja. Vastasivat ettei ole oikein sellainen sesonki nyt ,- että huonosti taitaa löytyä lämpö kalsareita sun muita kylmän ajan kamppeita. Minä mutisin vastaan, että merellä on aina vähän kylmä. Mitä nyt myötätuulessa ja auringon paisteessa, voi joskus vähän rennommin hetkeksi pukeutua. Heti kun paatti taas kääntyy luovihalsseille, on niin samarin kylmä jotta....... Niimpä, toivottavasti sinne saaren mutkaan aurinko paistaa edes pätkittäin, niin päästään vähän kesän tunnelmiin nyt Jussina. Muussa tapauksessa se on sitten taas sitä Suomen suven ihanuutta, johon melkein on jo vuosien saatossa tottunut.- Että vettä ja kylmää viimaa sekoitettuna ukkospuuskilla.... 

Tai parhaassa tapauksessa sentään voi käydä niin, että saadaan katsella aitio- paikalta, kuinka vähän siellä sun täällä sataa ja salamat leiskuu, mutta ei onneksi osu kohdalle. Niinkin on sentään aika usein käynyt. -Joten toivossa eläen, ja Hyvää Juhannusta kaikille toivotellen.-Mennään ulos Juhannuksena.

Mitä, miks' ei lintuja näy missään, vaikka aurinkokin yrittää vähän paistaa? Minne on mennyt pääskynen, ja missä on se laulava rastas? Entäs sorsat ja joutsenet, jestas!? No, -rastas rasittui kylmästä keväästä ja otti Blue one lennon etelään. Tulee kuulema takasin kun kelit paranee, ja aurinko alkaa kunnolla paistaa. Pääsky otti etelän risteilyn ja istuu nyt laiskasti kansituolissa ja tilailee sirkuttain uusia juomia. Juu, ja joutsen lähti Tallinnaan sea- catilla. Sillä oli mukanaan iso perässä vedettävä matkalaukku. Meinaa kai tuoda vähän tuliaisia takasin tullessaan! Sorsa on ainut Suomen keväälle uskollinnen lintu, tuolla se vielä lammikossaan käheästi ääntelee. Apteekissa joutui kuitenkin käymään kevät flunssaansa tropit hakemassa. Mutta älä huoli, kyllä ne muutkin linnut reissultaan heti palaavat, kun sana kiertää, että täällä paistaa taas oikein kesäinen aurinko.

                                      Metsän tiellä vaeltaa kulkija yksinäinen.

   Luokse omaistenko vaeltaa vai oman armaan?

                                       Taivas on musta takana korven kuusien.

   Minne käy matka kulkijan yksinäisen harmaan.

                                      Lentää musta lintu yllä metsän puiden.

   Länteen, - kohden aurinkoa lentää varmaan!

                                      Katsojan mieli käy suruisaksi, kaikesta tästä.

   -Eikö jo voisi aurinko kirkkaasti paistaa?

                                      Pois tekee mieli, tästä tummasta näytelmästä.

   -Eikö saisi jo kesän hedelmää kulkija maistaa? 

Onko onnella kullattu katu kulkurin ,

   hän ulkona eläähän aina?

                                         On multa mustaa kultaa puutarhurin,

hänelle elämä on Herran laina.

                                         Vesi nektari oiva on laivurin,

ei maalliset huolet merellä paina.

                                        Purje kun täyttyy taas tuulella,

soi onnesta sielun kielet.

                                         Tarhuri kun purren näkee aavalla,

siitä saa myös rauhaisan mielen.

                                         Kulkurin silmää uni painaa,

on lämmin aurinko ranta.

                                         -Jos eletyt seikkailut mieltä painaa,

on väsymys usein sen hinta.

                                         Elämä onhan vain kaunista lainaa,

-taas paisuu onnesta väsynyt rinta.

                                         Elää sai myös kaunista onnen aikaa,

-nyt tyyni on merensä pinta.

               kuva: Meeri Pohjankukka

                Mikä odottaa venettä takana saaren,

sateesta tummuvan näen jo taivaan kaaren.

               Onko väylämme turvaisa takana salakarin?

Silmä löytääkö sen oikea linjataulu parin?

               On onnella lastattu laivamme ruuma,

tämä kompassisuunta, oli se oikea tuuma.

               Etsimme näin kotisatamaan oikean reitin.

Pois pelon jo kauan sitten heitin.

               On takana matkaa sadat mailit.

Satamassa selvitetetään ne köysi-koilit.

                Matkaa on mukava tehdä silloin,

kun lämpöä saa kotona,  -rakkaaltaan illoin.          

            Pihoilla kukkii valkeat omenapuut.

Mehuja juovat lapset, - herkku suut.

            Loppui koulu aivan äsken juuri.

Nyt alkaa loman onni suuri.

            Metsäpeura kurkisti pihalle aamulla.

Västäräkki pomppii kalliolla kuumalla.

            Nyt on kesä tullut rannoille pohjolan.

Ilosäveltään puut soi metsän reunan.

            On kesä tullut vihdoin kaikille,

naapurin Villelle ja meidän Maikille.

             Kesän avajaislaulu lauletaan iloinen,

leikataan kakku, - liki viisikiloinen.

            Kukkain tuoksu äkkiä huumaa pään.

Talviturkki nopeasti pois heitetään.

            Jälkeen juhlan, pihalle istumaan jään.

Iltataivas lupaa huomiseksi kauniin sään.

            Metsästä takaa nuotion, silmät nälkäiset kiiluu.

Fosforin värisenä, silmistä tuli takaisin heijastuu.

            Nälkäinen katse seuraa paistuvia herkkuja nuotion.

Kuuluu uhkaavaa suden murinaa, -vie ruoka katsojan huomion.

            Taas käännetään tulella, -varoen -paistosta  hieman.

Pensas kahisee, kun eläin tekee liikkeen levottoman.

            Viimein valmistuu herkut, -syödään suuresti nauttien. 

 Kun vatsat on täynnä, heitetään pala myös pensaiden eteen.

          --Perheen musta koira,- pala suussa, karkaa taakse varjojen.  

             Ukkonen keväällä kertoo, on lämmintä

pian tulossa.

             Ukkonen veneellä, pelottaa miestä merellä,

-salamain loisteessa.

              Musta taivas, ennen sadetta, niin

uhkaavalta näyttää.

              Merimies tuulelle sopivaksi, tankin

painolastilla täyttää.

              Sadepilvi harmaa, saaren sateisen

päällä ja takana.

              Purje veltto valkea roikkuu, -niin ennen

myrskyä sillä on tapana. 

              Äkkiä purje alas ja kone käyntiin, saaren

taakse ajetaan suojaan. 

              Mennään poukamaan, ankkurin perästä lasken,

keulan ohjaan rantaan.

              Siellä turvassa, loisteessa nuotion,

unohtuu myrsky ja uhka pilven tumman.

              Laskee mies yhteen ilon ja pelon,

hän saa tulokseksi elon riemun summan.

             -Öinen sade ropisee kanteen laulaen,

tuutulaulun unisen se miehelle meren laulaa.

               Vaikka pursi poukamassa keinuen

lullaa, niin sydän unisen vain nauraa.  

                      Kun laskeutuu veteen melojan mela.

        Pois karkaa pinnasta pikkutuulen-kala.

                      Meloja yli meduusan lipuu hiljaa.

        Simät tarkkaan seuraa meren viljaa.

                      Kirkkaassa vedessä rausku liitäen liukui.

        Pohjassa perhostellen kurnusimppu ui.

                      Hahkoo hiljaa vettä kanootin keula.

        Merilevään on takertunut merineula.

                      Murena kiven koloon syvälle peruutti.

        Seebia säikähti ja mustetta ruiskutti.

                       Punakampela kirjava lymyää pohjassa.

        Merihevonen peukalon kokoinen, roikkuu kaislassa. 

                       Mullo viiksekäs, torkkuu vanha veijari.

        Eteenpäin saksii, saalis suussa, -hummeri.

                        Simpukka helmeä hieroo tulevaksi hiekasta.

        Pietarinkala litteä, saalistaa kalaa kirkasta.

                         Nyt karahtaa jo kanootin keula santaan.

        Onnellinen mies kapuaa laguunin rantaan.

                         Saaliin runsaan hän ylpeänä maihin kantaa.

         Armaalleen valkean hohtavan helmen ojentaa.      

      Tuulisena päivänä sanoi Tipi-tiaisen muori:

-Saat tänään viettää vapaa päivän iloisen.

      Tipi on vielä lintu aika nuori,

tiainen reipas ja oikein seikkailun haluinen.

     Tänään lensikin Tipi pienten lintujen

seikkailu maahan.

     Lensi korkealle ja sieltä kaarsi, kuusen

suurimman latvahan. 

     Tänään on Tipin tivoli päivä, siksi

tänään iloita saan.

     Tänään kuusen latvassa keikutaan.

ja huimasti tuulen karusellissa keinutaan.

     Tänään ei minua huolet paina,

en välitä murheista linnun.

     Tänään minä laulan riemusta,

ja kauniisti aivan kiikun.

   --Huomenna taas on, -niin luulisin,

-vaikka päivä olisi vuoden tuulisin,

    - töitä koko päivän.

Minä muorin mukana etsin ruokaa...

    -Vaan tänään ei linnun sydän,

huomisesta välitä, ei suruja edes huomaa.

     Tänään vietän Tipi-tiaisen tivoli päivän.

Tänään lintu ilosta laulaa saa!      

             Sieltä se taas tulla tupsahti,

tuo kevään keveä keiju.

             Tuli vuorten takaa, puusta alas tuiskahti.

Pirskotteli taikapölyt, eteesi hyöhenenä leijui.

              Sanoi: - Nyt on aika viedä jo veneesi veteen!

Älä enää talvea muistele, siirrä

katseesi jo suoraan eteen!

              -Uusi kesä jälleen muistoihisi piirrä.

            --  Pian on taas laine lämmin,

soi säveltään kesän tuulet.

              Siis laske veneesi veteen jo viimein,

näin kuiski jo saaren haavat, - kutsun kuulet.

              Taas selkää souda, saarta kierrä siellä,

missä aatos niin usein talvella käy.

              Älä veneesi keulalta veden kohinaa kiellä.

Kulje kesää kaunista kohti, -ei siellä murheita näy. --

                          Fasaanikukko komeasti metsän reunassa äänsi.

Heti keskeltä kesannon naaraslintu vauhtia saihan.

                         Se äkkiä kurssin kohden kukkoa käänsi.

Kana oli väritön, mutta innokas aivan.

                         Uros oli kohtelias ihan, se jotain nokallaan

toiselle maasta noukki.

                         Naaras kauniisti kumartain palan otti vastaan,

nyökkäili, -olet hyvä kokki.

                         Pari meni pois varjoihin peräkanaa,

metsän siimeksen astui.

                         Seurasi kana nöyränä askeleita fasaani herran.

Niin hyville kukon tarjoukset kanasta maistui,

                         ettei siinä kriekastu riemusta kuin kerran.

-Nyt on sellainen tunne koko metsän väellä;

                         Että pian on paljon lintuja -fasaani merkkiä.

Enemmän kuin munia toisten pesissä -ovelalla käellä.

                         Ja fasaani kukko ylpeänä kulkee, -kovasti tärkiä.

           Aikaisin aamuun herännyt fasaanikukko,

pellon reunassa sukii sulkiaan.

           Kastepisarat heinänkorsissa kimmeltää,

aamun usva helmeilee pisaroitaan.

            Sumu kohoaa kohden puiden latvoja,

on aamun lumottu hetki.

            Alkaa uuden päivän selviytymisen,

rikas taika retki.

            Soi säveltään jo laulu rastaan,

puiston puista iloinen.

            Lintu reipas toimelias, ei enää

murheita muista eilisen.

            Tuo uusi päivä uudet ilot ja murheet,

kertoo laulu uudesta aamusta.

           -Tänään kukkii jo uudet silmut

puiston puista.

          --Jos niinkuin linnut, me ihmiset,

elää voisimme!

            Murhe muistot, pois mielestämme,

joka päivä unohtaisimme!--        

               Kutsuu jo meri keväinen,  kansaa meren.

    Vene vallaton vartooko, liplattaako laine leikkien?

               On kylmä vielä aallon sydän, mutta kaunis,

    on sinisen vihreä meri, -sun aavas.

               Kutsuu jo kultaiset rakkaat rannat.

    Veneetön meren mies, sinä huolta syömessäs kannat!

                Missä on valkea purtesi nyt, kuka sillä seilaa?

    Kuka tyynen ankkurilahden pinnasta, illalla kuvaansa peilaa?

                Vieläkö löytyy se vene, yhtä rakas kuin silloin,

    kun purjehdit nuoruuden kauniissa kesässä illoin?

                -Jos löytyy se voittoisa kaunis alus vielä,

    mä silloin,  -en kutsua meren kiellä!   

                Sinä sumusta syntynyt laineen luotsi.

Elätkö aina vain seikkailun vuoksi?

                Sinun veresi myrskyä kaipaako aina?

Eikö tuulet sun sydämes rauhaa paina!

               Vesi vaahtona kuohuu ja laine lyö.

On pidossa ruorin, taas täysi työ.

                Jälkeen myrskyn, kun sateenkaaren näät.

Uutta myrskyä jälleen, kai kaipaamaan jäät.

                Sinä sumusta syntynyt laineen luotsi.

Jälkeen luoteen, -tulee taas vuoksi.

                Eihän merenkään aina myrskytä sovi.

Anna lainees jo levätä tovi.

kuvat: sääksikamera.

             Kävi kotka ensin pesää koe istumassa,

siitä itselleen kesäasuntoa katsomassa.

              Sitten tuli pienempi uljas sääksi.

se valloitti paikan itselleen, -kodiksi.

              Ei uskalla enää naakka pesän reunalla kävellä,

eikä lokki levoton lennellä sääsken reviirillä.

               Kotka haki kauempaa pesäpaikan uuden.   

Katse oli ankara, oli kotka vihainen, -luulen.

               Niin se on, tuo luonnon laki aina,

ei siinä suurempi kokokaan paina!

               Sääksipari omisti paikan jo viime kesänä.

Siksi ne ne pitää paikkaa, - tänäänkin omana pesänä.